Sivut

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kesäkassi 2014 vaihto - Lähetetty ja saatu kassi

Osallistuin ensimmäistä kertaa tämmöiseen blogi-tapahtumaan kuin "Kesäkassin 2014 vaihto". Oli sen verran hauska idea, että oli ihan pakko lähteä mukaan :) Eli ideana oli, että jokainen osallistuja saa parin ja pienen infopätkän parista, jolle pitäisi tietyn ajan sisällä väsätä kassi. Tietenkään pari ei tiedä, että sinä teet kassia juuri hänelle ;) joten vähän salaista touhua tää tämmöne, heh.

Saatuani parini tiedot, aloin sitten miettimään millaista kassia tekisin. Halusin ommella kassin koneella ja suunnittelin, että lähtisin kierrätysmeiningillä tähän mukaan. Koska parempi on käyttää hyödykseen jo olevia kankaita, kuin mennä vartavasten ostamaan. Käyttämön puuvillaverho sai uuden muodon kassina ja satiinipussilakanasta tuli vuori kassiin. Myös virkkasin pienen ankanpojan kassin kanteen, koska parini blogin nimi inspiroi. Parinani toimi Kvaakkuli. Ostin myös paketin mukaan paketin suklaakahvia ;) Ankanpoikaan ohje löytyy -> virkattu ankanpoika

Myös sen sanon, että kassin malli oli niin kiva tehdä, että taidan itsellenikin yhden kanssin tai kaksikin tehdä. Mutta katsellaan milloin kerkiän!

Tekemäni kassin esittely seuraavaksi: 

 kassi kokonaisuutena

 vuoresta kuva

ankkaan ei mennyt edes 1g lankaa :D todella helppo ja nopea!

Myös tänään juuri aamulla posti toi minulle oman kassin toiselta pariltani. Paketti sisälsi 2 kassia, toinen virkattu pikkupussukka ja toinen aivan todella ihana kartta-kangaskassi. Myös ihana postikortti piristämään kesää! Kiitos kauheasti parilleni Päiville :) Ihana paketti oli. Vielä kuva kassi-paketistani:

2 kassia ja ihana kortti :)

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana toi tekemäsi kassi, ja hauskat kassit siekin sait.

    Missähän vuorossa huomenna kahvitellaan, kun en oo muutamaan kertaan päässyt ni meni vuorot sekasin?:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja siitä vuorosta, se on se myöhäsempi. En ite kyllä pääse nyt tulemaan, muista menoja

      Poista
  2. Todella hienoja kasseja, kelpaa näiden kanssa kesää viettää!

    VastaaPoista
  3. Ihania kasseja täälläkin ja tuo pieni kudottukassi on söpö =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se on aika semmone sulone, mahtuu sopivasti kännykkä ja pikkuinen kukkaro

      Poista